Metalli- tai puurangat asennetaan perinteiseen tapaan liittämällä kiskot ja rangat yhteen. Vaativissa ääniteknisissä kohteissa suositellaan käytettäväksi EPDM-tiivistysnauhalla varustettua rankaa. Rangat kiinnitetään kiskoihin k450 / k600 rankajaolla. Huomaa, että levytettäessä levy tulee asentaa ensin rangan avoimeen reunaan.

Levyt liimataan runkoon Knauf liimausjärjestelmän tuotteilla. Liima levitetään Danogips liimapursottimella ja suuttimena käytetään valkoista suutinta. Kiinnityksessä voidaan käyttää myös akkukäyttöistä liimapistoolia. Liimavanan leveys on 3-4 mm. Rangoille kannattaa levittää 2-3 levylle tarvittava liimamäärä kerrallaan. Rankoihin, joihin ei tule levysaumaa, sekä ylä- ja alakiskoihin levitetään suora liimavana. Rangoissa, joihin tulee levysauma, liima levitetään aaltomaisesti tai vaihtoehtoisesti levitetään kaksi pystysuoraa liimavanaa (molemmille puolin jatkosta yksi liimavana). Levyt tulee asentaa paikoilleen puolen tunnin kuluessa liiman levittämisestä.

Yksinkertaisissa levyseinissä levyt painetaan rankoja vasten ja nostetaan kattoa vasten. Levyt kiinnitetään yhdeksällä kipsilevylle tarkoitetuilla ruuvilla: kolme alakiskoon, kolme yläkiskoon sekä ruuvi joka rangan kohdalle levyn puoliväliin. Jos seinän korkeus on yli 2.7 m, ruuvataan ruuvit joka rankaan 1.2 m välein pystysuunnassa. Kaksoislevytettävissä seinissä asennetaan sisin levy 5-10 mm lattiasta, katosta ja liitosseinistä siten, että akustiselle tiivistysmassalle jää tilaa. Kipsilevyt asennetaan perinteisellä tavalla limittäen. Levyt voidaan purkaa vielä noin puoli tuntia asennuksen jälkeen.
Levyt kiinnitys puurunkoon tapahtuu vastaavalla tavalla kuin kiinnitettäessä levyjä metallirankoihin. Jos runkorakenne ei kuitenkaan ole kaikilta osiltaan riittävän suora tarvittavan liimakiinnityksen saavuttamiseksi, tulee ruuvien määrää lisätä.
Knauf 13 mm vahvuiset kipsilevyt kiinnitetään runkoon liimaten ja ruuvaten.
Metallirangalla käytetään ruuvipituutena vähintään 25 mm.
Puurangalla ruuvipituus vähintään 32 mm.

Kaksoislevytetyissä seinissä liima levitetään ensimmäisen levykerroksen levyjen päälle. Liima levitetään jatkuvana nauhana ylä- ja alakiskojen kohdalle sekä alemman kerroksen levyn reunakohdille. Alemman kerroksen saumakohdissa liimaa ei levitetä levyn reunaohennuksen kohdalle vaan ohennuksen viereen. Päällimmäisen levykerroksen saumojen kohdalla liima levitetään alustaan aaltomaisesti, jotta levyt sauman molemmin puolin kiinnittyvät alustaan.
Liimaa voidaan pursottaa 2-3 levylle kerrallaan. Tämän jälkeen levyt kiinnitetään yhdeksällä kipsilevyruuvilla samaan tapaan kuin ensimmäinen levykerros. Korkeissa seinärakenteissa vaakasuorat levyjatkokset eivät vaadi tukirakennetta ulommaisen levykerroksen päätyjatkoksien alle, vaan ainoastaan suoran liimavanan vaakasuoraan jatkoksen ylä- ja alapuolelle.
Kipsilevy 13 mm liimataan ja ruuvataan runkoon.
Ruuvipituus metallirankaan: vähintään 35 mm
Ruuvipituus puurankaan: vähintään 44 mm

Ääniteknisesti vaativissa seinärakenteissa ensimmäinen levy jätetään 5-10 mm irti lattia- ja kattopinnasta. Tämä lattian, katon ja seinäliitoksien yhteydessä oleva rako täytetään akustisella akryylimassalla. Täyttö voidaan tehdä myös asennusliimalla (Danogips Montagelim Stål&Trä ) tai vaihtoehtoisesti akustisella tiivistysmassalla.
| Akustinen tiivistys | Äänivaatimus |
| Tiivistys seinän toisella puolen. | 35-44 dB (R´w) 35-40 dB (R´w+C50-3150)(asuinrakennukset) |
| Tiivistys seinän molemmin puolin. | 45-65 dB (R´w) 41-60 dB (R´w+C50-3150)(asuinrakennukset) |

Seinärakenne voi olla puu- tai metallirunkoinen. Levytyksessä käytetään 13 mm vahvuista ja 900 mm tai 1200mm leveää kipsilevyä. Liimauksessa käytetään Danogips Montagelim Stål&Trä -liimaa, joka pursotetaan Danogips-käsiliimapistoolilla tai sopivalla akkukäyttöisellä liimapistoolilla. Kipsilevyt tulee ehdottomasti varastoida tasaisella alustalla. Leikattuja levypaloja ei tule pitää kallellaan seinää vasten. Liima ei saa jäätyä. Sopiva liimauslämpötila on min. +10 °C. Liimaa voidaan käyttää vielä -5 °C lämpötilassa, mutta kipsilevyt on asennettava paikalleen välittömästi liimalevityksen jälkeen. Liima tulee kuitenkin säilyttää huoneenlämmössä (n. 15 °C). Liiman säilyvyysaika on n. 12 kuukautta.
Asentamisen aikana liimapistooli voidaan säilyttää suuttimineen vesiastiassa.
Pistooli ja suutin puhdistetaan käytön jälkeen. Liimapurseet pestään pois vedellä ja saippualla.