Kipsilevyjen pintakäsittelyohjeet (693 kb)
Hyvin tehtyjen pintatöiden edellytyksenä on, että alusta on riittävän tasainen, puhdas ja kuiva. Kipsilevyillä ei pystytä peittämään tai korjaamaan alustan virheitä, joten alustan tulee olla tasainen jo ennen niiden asennusta. Tasoitusten tekemiselle ja kuivumiselle tulee varata riittävästi aikaa töitä suunniteltaessa. Kun nämä asiat otetaan huomioon saadaan kipsilevyistä saumattomia pintoja.
Varmista ennen saumaamista, että levyt ovat kuivia ja tukevasti runkoon kiinnitettynä. Tasoitettavan sauman ja pinnan on oltava pölytön. Tasoitemassa sekoitetaan valmistajan antamien ohjeiden mukaisesti. Alustan epätasaisuuden ja sille asetettujen tasaisuusvaatimusten mukaan alusta tasoitetaan joko osittain tai kokonaan. Jos ruuvinkannat ovat ylhäällä, ruuvaa ne vähintään pintakartongin tasoon. Ennen saumausta on rakennuksen lämpötilan oltava +10 C vähintään kahden viikon ajan.
Kipsilevytyksen reunaohennetut saumat tasoitetaan levittämällä tasoitetta saumaan ja painamalla tasoitteeseen kartonkisaumanauha. Saumanauhan päälle levitetään uusi kerros tasoitetta, jolloin nauha jää tasoitteen sisään. Ylipursuava tasoite levitetään lastalla (leveys 100 mm) nauhan päälle. Saumakohtaa vedetään lopuksi lastalla siten, että mahdolliset ilmakuplat tulisivat nauhan alta pois. Liian vähäinen saumatasoitemäärä saattaa aiheuttaa saumanauhan irtoamisen.
Suorareunaisten levyjen saumoissa sauman molemmin puolin levitetään vähintään 200 mm leveä tasoitekerros. Kolojen ja syvennysten tasoituksessa tasoite levitetään ja tasataan teräslastalla syvennyksen reunojen tasoon.
Sauman viimeistelytyö tulee tehdä huolella, jotta saumakohta saadaan häivytettyä eikä tule näkyviin viistovalaistuksessa (esim. viereisen seinän ikkunasta tuleva valo). Sauma hiotaan hiomapaperilla (K 100-120) tasoitekerroksen kuivuttua. Hiomispöly poistetaan ennen seuraavaa tasoituskerrosta. Saumat hiotaan siten, ettei kartonkipinta nukkaannu eikä vaurioidu. Sauma on valmis kuivumisen ja hionnan jälkeen. Tarvittaessa pinta ylitasoitetaan tai silotetaan vielä kolmannen kerran leveämmältä alueelta. Työvälineet puhdistetaan vedellä työn päätyttyä.
Paras saumaustulos saadaan kun levysaumat ovat puskussa toisiaan vasten. Jos levysaumaan jää suuri tasoitettava rako, se saattaa kertatäyttönä tehtynä aiheuttaa kutistumishalkeamia. Tämän vuoksi isommat saumattavat raot tulee saumata useampaan kertaan.
