Fysikaalisesti ääni ja melu ovat sama asia. Me märittelemme ei-toivotun äänen meluksi.

Ääneneristys
Äänen siirtymisen estäminen, joka ei kuitenkaan pääasiallisesti perustu äänen absorptioon. Ääneneristys jaetaan ilmaäänen- ja askelääneneristävyyteen. Ilmaääneneristävyyttä tarvitaan kahden tilan välillä yksityisyyden ja meluttomuuden takaamiseksi. Askelääneneristävyyden avulla pyritään välttämään esimerkiksi liikkumisesta, kuten kävelemisesta, aiheutuvaa häiriötä.

Huoneessa tarvitaan äänenvaimennusta kuuluvuuden parantamiseksi, äänen leviämisen vähentämiseksi sekä äänitason alenemisen myötä työympäristön viihtyvyyden parantamiseksi.
Äänenpainetta mitataan desibeleissä, dB. Esimerkki äänitasoista alla.

Seinä- ja välipohjarakenteiden ääneneristävyys voidaan mitata laboratoriossa ihanteellisissa olosuhteissa. Laboratoriossa saavutettavat ääneneristävyysarvot muutetaan vastaamaan normaaliolosuhteita kuvaavia arvoja. Nämä arvot esitetään yleisesti taulukoissa.
Seinien ja välipohjien ilmaääneneristävyyteen otetaan huomioon se, että rakenteet vähentävät niihin kohdistuvaa äänenpainetta. Mitä enemmän rakenteet vähentävät äänenpainetta, sitä enemmän ne eristävät ääntä.

Kuvassa oleva seinä eristää seinän läpi pyrkivästä äänestä 52 dB.
Askelääneneristävyys seinissä ja välipohjissa riippuu siitä, kuinka hyvin ne vähentävät rakenteissa kulkeutuvaa ääntä. Askeläänitaso mitataan aina viereisestä tilasta. Mitä alempi äänitaso on, sitä parempi on askelääneneristävyys.
Äänenvaimennuksella tarkoitetaan sitä, että pintaan törmäävä ääni osittain vaimenee. Absorboituvan eli vaimenevan äänen määrä riippuu äänenvaimennuskertoimesta. Huoneen kaikki osat sekä sisustus vaikuttavat äänenvaimennukseen ja huoneeseen kuuluvat vaimentajat voivat parantaa sitä. Tavallisimmin huoneen äänenvaimennusta arvioidaan jälkikaiunta-ajalla.
Liikennemelulla tarkoitetaan melua, joka on peräisin maantie-, rautatie- tai lentoliikenteestä.